Selonteko: kulttuurin tulevaisuus

Kulttuuri ei ole  ylimääräistä luksusta elämässä , se on osa perusravintoamme.

Älykkyyden sanotaan erottavan ihmisen muista nisäkkäistä. Mutta kun näkee miten ihminen kohtelee luontoa ja ympäristöä ja miten hän kehittyneen ydinaseteknologian, kemiallisten ja biologisten aseiden avulla valmistelee itsensä tuhoamista, tämän teesin voi asettaa kyseenalaiseksi.

Sen sijaan kulttuurin voidaan väittää toisin kuin vaistojen erottavan ihmisen muista lajeista. Nimenomaan kulttuuri jalostaa ihmisen joksikin enemmän kuin yhdeksi lajeista monien joukossa.

Monet ihmiset yhdistävät kulttuurin käsitteen pelkästään taidenäyttelyiksi taiteesta nauttiville, kalliiksi oopperanäytännöiksi ja viulukonserteiksi kirkoissa. Jonkun voi joskus kuulla sanovan: "En ole kiinnostunut kulttuurista, miksi sitten joudun muiden kanssa maksamaan siitä?"

Näin sanovaa voi hyvin testata joillakin kysymyksillä: Etkö koskaan kuuntele musiikkia edes radiosta? Etkö koskaan lue kirjaa – tai edes lehteä? Etkö koskaan katso televisiota? Etkö koskaan matkalla ollessasi katsele rakennuksia? Etkö koskaan ole ollut kesäjuhlissa? Etkö koskaan ole ollut häissä tai hautajaisissa?
Etkö käytä vaatteita? Etkö syö ja juo mitään?

Jos vastauksena yhteenkin näistä kysymyksistä on "totta kai", tuolloin kyseinen henkilö harrastaa kulttuuria – ehkäpä ajattelematta sitä. Näin meidän pitää nähdä kulttuurin asema yhteiskunnassamme.

Monipuolisuus on yksi hallituksen selonteon avainsanoja. Hyvä niin. Kun olemme juuri saaneet kuulla yllättävältä taholta, että pitää elää "maassa maan tavalla", on syytä muistuttaa joitakin yksinkertaisia tosiasioita meidän "tavastamme".

Suomi on koko olemassaolonsa ajan ollut monikulttuurinen. Alkuperäisväestöllä, saamelaisilla on aina ollut oma kulttuurinsa – nykyisin se on valitettavasti osittain pahassa puristuksessa. Suomenruotsalaiset ovat aina tuoneet omia kulttuuriperinteitään lännestä ja olleet rakentamassa siltaa Suomen ja muun Pohjolan, erityisesti Suomen ja Ruotsin välille. Valitettavasti molemminpuolinen tiedonpuute ruotsalaisesta ja suomalaisesta kulttuurista on laajaa.

Lisäksi kulttuurierot ovat suuria myös Suomen enemmistöväestössä, vai kuvitteleeko joku, että hämäläisillä, pohjalaisilla, savolaisilla ja karjalaisilla on yksi  yhtenäinen kulttuuri, samat tavat, sama "tapa" elää?

Suomella on myös kauan ollut juutalaista väestöä samoin kuin romanejakin. Tataarien ansiosta Helsingin Hietaniemen islamilaisen hautausmaan kerrotaan olevan lajissaan Euroopan vanhin. Se on siellä juutalaisen, ortodoksien ja luterilaisen hautausmaan vieressä. Ortodoksikirkko on aina ollut Suomessa vahva, ja sekä se että katolinen kirkko ovat vahvistuneet viime vuosikymmenien maahanmuuton ansiosta.

Mutta tämä myöhäinen maahanmuutto ei ole tehnyt Suomesta monikulttuurista. Otetaanpa vain esimerkiksi sodassa menetetty Viipurin kaupunki. Se oli Suomen kansainvälisin kaupunki, jossa puhuttiin rinnan viittä kieltä: suomea, ruotsia, venäjää, saksaa ja ranskaa. Viipuri menetettiin, mutta moninaisuutta on ollut kautta aikojen ja se elää yhä. Nykyinen Suomi ei ole syntynyt tyhjiössä vaan alituisessa vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa, myös kulttuurisesti

Otetaanpa vielä ruokakulttuuri esimerkiksi, nyt kun sille on annettu tilaa selonteossa. Meillä Suomessa ei ole yhtä ainoaa ruokakulttuuria, vaikka miten sanomme vaalivamme kansallisia ruokaperinteitä. Mutta ehkä lapsemme eivät enää tiedä, että pizza on alun perin Etelä-Italiasta, saksalaiset maahanmuuttajat toivat hampurilaiset Yhdysvaltoihin ja että kebab on Lähi-idästä peräisin oleva ruokalaji?

Kaikki eivät syö enää joka päivä ohrasta tehtyjä karjalanpiirakoita, lanttu- tai muikkukukkoa, silakoita ja karjalanpaistia ja puolukkahilloa, juo piimää tai syö ruisleipää voin kanssa eivätkä syö jälkiruoaksi mämmiä tai lakkoja. Olemme sen sijaan terveen vuorovaikutuksen myötä muun maailman kanssa ottaneet vaikutteita muista ruokakulttuureista.

Samalla tavoin me olemme ja meidän tulee olla monikulttuurisia myös muilla inhimillisen kulttuurin alueilla. Meillä on rinta rinnan eläviä erilaisia musiikkimakuja, emme lue samoja kirjoja, katsomme eri elokuvia ja televisio-ohjelmia, pukeudumme eri tavoin ja käymme eri kirkoissa. Miksi olemme niin herkkiä sille, että viime vuosikymmenien maahanmuutto on tuonut mukanaan osaksi uusia kulttuuripiirteitä vanhojen rinnalle? Moninaisuus on vahvuus eikä heikkous. Kulttuurien välinen vuorovaikutus lisää väestöryhmien keskinäistä ymmärtämystä.

Moninaisuus luo puolestaan oikeat edellytykset kekseliäisyydelle, luovuudelle. On itsestään selvää, että uusien ideoiden ja yhdistelmien löytäminen on helpompaa, jos voi ammentaa useammista lähteistä ainoastaan yhden sijaan. Näin ei ole pelkästään valtakunnan vaan myös kunnallisella tasolla. Luoville kunnille tunnusomaista on aktiivinen kulttuurielämä, ja urbaanit alueet vahvistavat helposti asemaansa luovista ihmisistä kilpailtaessa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää tervetulleena kulttuuripolitiikan aseman vahvistamista politiikkaohjelmalla, jossa ei ole mukana ainoastaan ministeriö, jonka nimessä on nyttemmin sana kulttuuri, vaan kaikki yhteiskuntasektorit. Kulttuurin tulee olla kaiken läpäisevää.

Kulttuurin luova voima pääsee oikeuksiinsa ainoastaan, jos kulttuuri voi olla johtotähtenä myös taloudellisessa toiminnassa, sosiaalisessa hyvinvoinnissa, huolenpidossa terveydestä, ympäristönsuojelussa ja kaikessa yhdyskuntasuunnittelussa. Onnellinen ihminen on onnetonta terveempi, ja kulttuurinautinnot tuottavat merkittävästi onnea ja näin ollen hyvinvointia.

Ja tällöin emme puhu vain siitä mahdollisuudesta, jota 314 755 suomalaista käytti äskettäin hyväkseen saadakseen nähdä Ateneumin ainutlaatuisen Picasso-näyttelyn, mikä oli sinänsä Suomen ennätys. Ei, me puhumme lasten oikeudesta saada tutustua nykyistä enemmän jo päiväkodissa ja koulussa taiteeseen ja kulttuuriin sen kaikissa muodoissaan. Me puhumme Suomen erinomaisesta kirjastolaitoksesta, joka tarjoaa itse kullekin mahdollisuuden lukea ilmaiseksi mitä haluaa ja jota selonteon mukaan tullaan edelleen kehittämään. Me puhumme Yleisradion niin keskeisestä yhteiskunnallisesta tehtävästä sivistyksen ja viihteen tarjoajana, kulttuurin välittäjänä. Me puhumme kansantanssiseuroista ja perinteisistä tansseista, jotka pitävät vanhustemme mielialan korkealla tarjoten samalla liikuntaa, joka on hyvin merkittävää terveydelle. Puhumme myös kulttuurin työllistävästä vaikutuksesta.

Eliittikulttuurin ja kansankulttuurin välinen raja ei ole kiveen hakattu vaan pikemminkin veteen piirretty viiva. Se mikä on toiselle arkipäivää, on toiselle juhlaa. Musiikintuntijat voivat varmasti helposti selittää pelimannien viulumusiikin ja sinfoniaorkesterien viuluosuuksien eron, mutta eikö mestaripelimanni Konsta Jylhän Vaienneesta viulusta ole jo tullut osa meidän kansallista sävelaarteistoamme? Onko Kokkolan Öjan laiturilla esitettävä ooppera korkea- vai populaarikulttuuria? Eikö riitä, että se on kulttuuria?

Menneinä vuosina oli muotia moittia sitä, että kulttuurin rahoitus on osaksi riippuvainen tuuri- ja uhkapelien tuotoista. Tuolloin sanottiin, että tietenkin kulttuuri on rahoitettava valtion talousarviosta samalla tavoin kuin muutkin elintärkeät yhteiskunnalliset toiminnot kuten sairaanhoito ja puolustus.

Laskusuhdanteet ovat kuitenkin antaneet niin kulttuuriväelle kuin poliitikoillekin opetuksen: on tosiasia, että veikkaus- ja raha-automaattivarat ovat kantaneet monia kulttuurimuotoja läpi vaikeiden aikojen. Tällaisina aikoina pelaaminen nimittäin ei vähene vaan päinvastoin lisääntyy.

Tämän vuoden ensimmäinen lisäbudjetti antoi konkreettisen esimerkin vaihtoehtoisen rahoitusmuodon eduista: raha-automaattiyhdistyksen varoja voitiin käyttää tuhansien nuorten työllistämiseen tänä kesänä kulttuurin ja urheilun parissa.

Ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä olemme iloisia siitä, että meidän ministerimme Stefan Wallin on kulttuuripolitiikan ruorissa nyt, kun opetusministeriön nimi viimein muutettiin vastaamaan todellisuutta ja kun ministeriö tällä kulttuuripoliittisen selonteon myötä on uuden nimensä veroinen. Samanaikaisesti olemme ylpeitä siitä, että maahanmuuttoministeristämme Astrid Thorsista on tullut monimuotoisuuden puolustamisen symboli yksinkertaisuutta vastaan.