Plenum/Täysistunto 18.5.2010

Ydinvoimalaitokset


Arvoisa puhemies!

Olin pitkään vankkumaton ja aktiivinen ydinvoiman vastustaja – ja äänestin täällä eduskunnassa viidettä ydinvoimalaa vastaan vuonna 2001. Mutta joskus on syytä arvioida asioita uudelleen. Miksi olen tehnyt sen tässä suuressa kysymyksessä?

Kyse on ilmastonmuutoksesta ja toisenlaisen energia- ja ilmastopolitiikan vaatimuksesta nykyisen sijaan. Kyse on hyvinvoinnin ylläpitämistä työllisyyden ja kasvun avulla.

Kuten tunnettua kasvihuonekaasuja on vähennettävä merkittävästi. Ylipäänsä ympäristöystävällisempi energiapolitiikka on tarpeen. Samanaikaisesti tiedämme, että maamme energiantarve tulee olemaan suuri. Siihen vaikuttavat elinkeinoelämän rakenne, ilmasto ja maantieteelliset etäisyydet. Sähkönkulutus tulee kasvamaan huomattavasti. Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että panostamme tehokkaaseen ja energianiukkaan tuotantoon ja kannustamme energian säästäväiseen käyttöön kaikissa mahdollisissa yhteyksissä.

Kokemukset osoittavat, että hyvinvointi on korkean työllisyyden ja kasvun varassa. Parhaillaan näemme, mitä alhainen työllisyysaste merkitsee kotitalouksille, valtiolle ja kunnille. Jotta kaikilla kansalaisilla  voisi olla maassamme hyvä elämä, tämä edellyttää huomattavia julkisia voimavaroja. Tämä puolestaan edellyttää kilpailukykyistä elinkeinoelämää, joka pystyy myymään tuotteitaan ja työllistämään ihmisiä. Varma energiahuolto kohtuulliseen hintaan mahdollistaa tämän.

Tämän vuoksi kannatan hallituksen esitystä suuresta ja monipuolisesta energiapaketista ja kahta uutta ydinvoimalaa.

Hallituksen esityksen toteuttaminen tulee luomaan monia työpaikkoja – ja myötävaikuttamaan vielä useampien syntyyn. Vaasassa, jossa toimii Pohjolan suurin energiaklusteri, näemme suuren potentiaalin energiapolitiikassa ja energiateknologiassa tulevaisuudessa. Odotamme suuria panostuksia tuulivoimaan omassa maakunnassa, maassamme ja ympäri maailmaa.

 
< Föregående   Nästa >