Seminaari/Härmän kuntokeskus Håkan Nordman, 5.11.2007 Peruspalveluerojen saatavuus alueellisesti ja kulttuurierojen haasteet
Perustuslain § 19 mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut: ” Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä." Tähän meidän, lainsäätäjien ja päättäjien on myötävaikutettava. Kun Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kimmo Leppo piti läksiäisluentonsa pari viikkoa sitten, hän teki kriittisen analyysin siitä mihin on tultu. Hän totesi sananlaskun mukaan, että ” joka tietoa lisää, se tuskaa lisää”. Lainaan muutaman lauseen: ”Mitä parempi yhteiskunnallinen asema - mitattuna koulutustason, tulotason tai ammatti- ja työmarkkina-aseman mukaan - sitä pienempi on väestöryhmän kuolleisuus” . Eli huono-osaiset kuolevat keskimäärin nuorempina kuin hyväosaiset. Syyt osoittavat, että taustalla ovat kansantaudit ja väkivaltaisten kuolemien riskitekijät, ravitsemus, tupakka ja alkoholi. Hän huomauttaa myös siitä, että sepelvaltimo-tauti ja diabeteskin kuuluvat enemmän vähemmän koulutettuun kuin hyvin koulutettuun väestöön. Terveys on edelleenkin sidoksissa sosioekonomisiin taustoihin. T oinen kriittinen havainto koskee hoitoon pääsemistä. Vaikka terveyskeskuksia ja keskussairaaloita on perustettu ympäri maata, paljon sosiaalisia uudistuksia on tehty ja tasa-arvopyrkimyksiä asetettu melkein joka alalle pääsevät hyväosaiset paremmin hoitoon – kuin hän huomauttaa, käyttämällä terveyskeskusten ohella ilmaista työterveydenhuoltoa ja julkisin varoin tuettuja yksityispalveluja. Ylijohtajan mukaan 1990-luvun lama ja julkisen sektorin kustannusleikkaukset ovat myötävaikuttaneet tähän, samoin tuloerot edelleen myötävaikuttavat terveyseroihin. Leppo myönsi kuitenkin, että paljon on tehty epäkohtien poistamiseksi hoidon saatavuudessa. Hoitotakuu on hyvä esimerkki. Alustavat tiedot kertovat, että hoitoon pääsy on merkittävästi parantunut, myös alueellisesti ei-kiireellisiin palveluihin. Lähtötilanne on tällainen - monen vuoden panostuksista huolimatta - ja uudet haasteet ovat edessä. Kasvava vanhusten määrä merkitsee kasvavia hoitotarpeita, lisää henklökuntaaja lisää kustannuksia valtiolle ja kunnille. Jo tässä vaiheessa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat 53 % kuntien käyttömenoista. Jatkossa rahoitus on hoidettava globalisoituvassa maailmassa, missä maamme ei voi toimia omilla ehdoilla kuten ennen. Ennätysmäisen syvä taloudellinen lama 1990-luvun alussa osoitti, että maamme oli kehittynyt liian kalliiksi ja tehottomaksi selvitäkseen uudessa ympäristössä, johon kuuluivat vapautuvat markkinat ja kiristyvä kilpailu. Seurauksena työttömyys nousi ennen näkemättömiin lukuihin. Julkinen sektori, valtio ja kunnat, joutuivat kiristämään vyötään.Myös peruspalvelut, koulutus sekä sosiaali- ja terveydenhuolto joutuivat tiukoille. Mutta istuva hallitus ja eduskunta pelastivat politiikallaan maamme vielä syvemmästä sukelluksesta. Hyvinvointimallimme säilyi. Mitä opimme tästä? Maatamme on hoidettava niin hyvin, että elinkeinoelämä pystyy työllistämään hyvin. On päästävä 70-75 prosentin työllisyysasteeseen.Työllisyys on peruspalvelujen ja hyvinvoinnin perusta. Tämä merkitsee, että julkinen hallinto ei saa tulla liian kalliiksi. Sen on oltava tuottava siinä määrin kuin voimme edellyttää persuspalveluissa ja toiminnoissa joissa ihmiset palvelevat ja hoitavat ihmisiä, eivät koneet hoida koneita. Näiden näkymien valossa harjoitetaan aluepolitiikkaa maassamme. Näiden näkymien valossa valmistellaan kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Tarvitaan elinvoimaisia alueita ja vahvoja peruskuntia pitämässä koko maa elävänä, turvaamaan perustuslain tarkoittamat palvelut suomen kansalaisille kotikunnastaan riippumatta On kyse yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Aikaa myöten kaupungit ja ympäröivä maaseutu ovat tulleet yhä riippuvaisemmiksi toisistaan. Tarvitaan toisiaan, täydennetään toisiaan. Yhä suurempi osuus seudun työpaikoista ja palveluista löytyy kaupunkikeskuksista. Maamme aluepolitiikkaa rakennetaan yhä enemmän sen varaan. Aluekeskusohjelmat toimivat työvälineenä tässä. Pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen vastapainoksi edistetään kasvua ja hyvää elämää kaikissa maan osissa aluekeskusten voimalla. Maassamme on yli 400 kuntaa. Aivan liian paljon on pieniä. Lukumäärä putoaa useilla kymmenillä Paras-hankkeen tuloksena, mutta ei riittävän monella. Valtion ja kuntien resurssit, rahat ja henkilöstö eivät riitä tärkeiden palvelujen ylläpitämiseen kaikille, jos kunnat eivät toimi tuottavammin jatkossa. Palvelut on hoidettava tarkoituksenmukaisesti ja enemmän kuntien omilla varoilla. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelaki lähtee siltä pohjalta, että nykyinen kuntarakenne ei täytä elinkelpoisille kunnille asetettuja vaatimuksia, joiden mukaan kunnan on selvittävä väestökadon, kaupungistumisen ja uusien palvelutuotantotapojen mukanaan tuomista muutoksista. Todetaan, että kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta sellaisesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta. Tarvitaan merkittävästi suurempia kuntien ja yhteistyöalueiden asukaspohjia, muutoin kuntien väliset erot palveluissa kasvavat edelleen. Sitä Paras-hankkeen puitelaki edellyttääkin. Näen välttämättömänä, että perusterveydenhuollon ja siihen liittyvän sosiaalihuollon vähintään 20 000 väestöpohjan vaatimus täyttyy, ellei vähäisempään ole erityisiä syitä, esim. etäisyyksistä, kielioikeuksista ynnä muusta johtuen. Alle 20 000 asukkaan kuntia on 363. Suurempiin on pyrittävä. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintoja ja hallinnointia yhdistämällä luodaan paremmat mahdollisuudet hoitaa kuntalaisten perustarpeet. Hoitoalan tulosopimus kiirehtii suurempien kuntien ja yhteistyöalueiden aikaansaamista, muutoin kuntien väliset erot palveluissa kasvavat edelleen. Tunnusomaista maaseudun pienille kunnille on vähenevä ja vanheneva väestö, joka merkitsee kasvavia ja raskaita hoitokustannuksia muutoinkin. Sama koskee seutuja ja maakuntia, joissa poismuutto on vähentänyt ja vähentää edelleen väestöpohjat. Eniten Pohjois- ja Itä-Suomessa, mutta myös Pohjanmaan maakunnissa. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajat on madellettava yhdistämällä kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki. Nykyisten sairaanhoitopiirien asema, tehtävät ja vastuunjako on selvitettävä tämän yhteydessä. Sairaanhoitopiirien yhteistyötä keskenään ja yliopistosairaaloiden kanssa on lisättävä, muutoin ei kyetä ylläpitämään yhdenvertaisia palveluja ja hoitoa ympäri maata. Tämä koskee meidän maakuntiamme. Perusterveydenhuollon asemaa on vahvistettava. Perusterveydenhuollon on oltava lähellä ja läsnä, kaikkien käytettävissä. Se on paras tapa hillitä sairaanhoidon kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Muutoin resurssit eivät riitä välttämättömään sairaanhoitoon tulevaisuudessa. Hallituksen virittämät politiikkaohjelmat edustavat tällaista näkemystä. Laajalla rintamalla, on tarkoitus poikkihallinnollisesti edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia, lapsista vanhuksiin. Hoitamalla arkipäivän asioita toisin ja paremmin voimme jokainen vaikuttaa terveydentilaamme. On kyse ravitsemuksesta, fyysisestä kunnosta, työnteosta ja vapaa-ajan käytöstä. Kouluympäristössä on ryhdyttävä liikuntaa edistäviin toimiin heti. Terveystiedosta, asenteesta ja resursseista on kyse. Tavoitteena on terveyttä kaikille, väestöryhmien terveyserojen kaventaminen ja tasa-arvo. Tähän on panostettava jatkossa.Härmän kuntokeskus edustaa tätä, ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa terveystyötä. Mutta on korostettava, että terveysviranomaiset ja - tahot eivät itse pysty ihmeisiin. Taustalla on sosioekonomiset tekijät. Siksi työelämän ja ennen kaikkea sosiaali- turvan uudistaminen tavalla joka takaa oikeudenmukaisuutta ja riittävää turvallisuutta kaikille on erittäin tärkeää. Sosiaaliturvan uudistamiskomitean työ tulee olemaan erinomaisen tärkeä. Hallitusohjelmassa todetaan selkeästi, että kunnilla on järjestämisvastuu ja että rahoitus perustuu pääosin valtionosuuksiin ja kuntien verotuloihin. Näin suomalaiset haluavatkin. Mutta kunnilla ei ole ehdoton tuottamisvastuu. Ne tarvitsevat apua ja täydennyksiä - jopa kilpailua. Kuntalaiset tarvitsevat vaihtoehtojakin. Hallitusohjelma kertoo mihin pyritään: parannetaan palvelujärjestelmän laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluinnovaatiohanke, joka kohdistuu m m. kansalaisten omatoimisuuden, osallistumisen ja toimintaedellytysten parantamiseen. Tehostetaan uuden teknologian käyttöönottoa. Eli kyse on uudistamispyrkimyksistä, toimintakulttuurin uusimisesta. Kuntien palvelutuotantoa on täydennettävä yksityisen ja kolmannen sektorin palveluilla. Yrittäjyyttä on edistettävä palvelualoilla ja kolmannen sektorin toimintaa kannustettava.Ruotsinkielisten keskuudessa Folkhälsan ym yhdistykset tekevät erinomaista työtä, myös palvelujen tuottajina. Merkittävät panostukset on tehty – ja on suunnitteilla Pohjanmaalla. Kunnallisia palveluseteleitä on lisättävä. Näissä pyrkimyksiä monipuolisempaan tarjontaan ei kuitenkaan saa unohtaa kuinka eri ympäristöissä kansalaiset elävät ja toimivat. Yksityislääkäreitä, hoitoalan yrityksiä ja vaihtoehtoja löytyy yksipuolisesti sieltä missä on paljon asiakkaita ja ostovoimaa. Pienet väestöpohjat, haja-asutus eivät houkuttele yrittäjiä tai järjestöjä toimimaan. Näissä ympäristöissä julkisella sektorilla on kannettava vastuunsa palveluista. On myös muistettava ihmisten vaihteleva maksukyky. Siksi on tärkeää luoda oikeuden-mukaisempi maksukattojärjestelmä. Siksi maksupolitiikka ei saa vaikeuttaa yllä mainittuja pyrkimyksiä hyviin peruspalveluihin - riippumatta kansalaisen tulosta ja varallisuudesta. Paljon puhutaan tilaaja-tuottajamallin siirtämisestä kustannusten hallitsemiseksi paremmin. Ruotsissa on paljon kokemusta, puoltavaa ja kyseenalaistavaa. Meidän maassamme ollaan vasta alkuvaiheessa mallin toteuttamisessa. Raisio mainitaan myönteisenä esimerkkinä. Mutta kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne peräänkuuluttaa parempia mallin vaikuttavuusmittareita. Hänen mielestään kustannus-vertailut painottuvat liikaa mekaaniseen tuottavuuteen ja jättävät toiminnan vaikuttavuuden toissijaiseksi. Kulttuurieroja löytyy jossain määrin suomenkielisten ja ruotsinkielisten suomalaisten välillä. Dosentti Markku T Hyyppää on tutkinut sosiaalista pääomaa ja sen vaikutuksia terveyteen. Uusimpien selvitysten mukaan väestön runsas sosiaalinen pääoma kohentaa yksilön terveyttä ja lisää elinvuosia. Hyyppä on tutkinut muun muassa syitä Pohjanmaan maakunnan ruotsinkielisen väestön normaalia parempaan terveyteen ja pitkäikäisyyteen. Selitykseksi löytyi paikallinen kulttuuri, jossa vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta ja keskinäisestä luottamuksesta koostuva sosiaalinen kulttuuri saa asukkaat puhaltamaan yhteen hiileen. Seuratoiminta on erittäin vilkas. Kolmas sektori on suhteellisen vahva. Ihmiset tukevat ja kannustavat toisiaan enemmän kuin suomenkieliset yleensä. Yhteisö on suvaitseva ja vuorovaikutteinen ja perinteet ovat kunniassa. Hyyppä korostaa yhteisön merkitystä. Tärkeintä ei ole laulaa kuorossa, vaan laulaa yhdessä, laulaa toisten kanssa. On niin mukava tehdä työtä yhdessä ja tämä edistää terveyttä. Koska sosiaalinen pääoma on pitkän historiallisen kehityksen tulos, sitä ei voi keinotekoisesti synnyttää. Yhteisöllisyyttä syntyy vain vapaaehtoisesti vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Välittämistä ei voi keinotekoisesti opiskella ja oppia. Mutta yhteisöllisyyttä ja välittämistä on edistettävä ja kannustettava suomenkielisten ja ruotsinkielisten keskuudessa. Tämä on otettava huomioon kuntaremontissa, esimerkiksiluomalla kuntaosahallinto. Ulkomaalaisten lukumäärän kasvaessa sosiaali- ja terveydenhuolto kohtaa uusia haasteita. Ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ovat Suomen voimakkaammin kasvava väestönosa ja tämä on pysyvä ilmiö. Heistä tulee kasvava joukko palvelujen kuluttajia ja tuottajia. Työmarkkinoilla tarvitaan ulkomaisia työntekijöitä, jotka taas tarvitsevat maamme palveluja, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Samalla kun ulkomaisen työvoiman kysyntä kasvaa on todettava, että monien maahanmuuttajien, erityisesti pakolaisten on vaikea päästä mukaan normaaliin työelämään. Hoitoalalla olisi tärkeä sopeutua muutoksiin, jotta suoriutuisimme hyvin kulttuurierojen tuomista haasteista. Esimerkiksi kannustamalla ulkomaalaisia pätevöitymään työtehtäviin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ensi kädessä jo maassamme olevia. Se lieventäisi henkilöstöpulaa kaikkien suomalaisten hyväksi, ja helpottaisi samalla uusien suomalaisten, maahanmuuttajien tilannetta, koska heidän joukosta löytyisi kielitaitoa ja kulttuurituntemusta. Kansalaisilla on siis oikeus tiettyihin peruspalveluihin riippumatta asuinpaikastaan. Kuinka tämä toteutuu on useista tekijöistä kiinni. Kuntia on kannustettava siihen - jopa patistettava siihen. Seurantajärjestelmiä tehostetaan. Omien oikeuksien valvomista onedesautettava. Pohjoismaisella hyvinvointiyhteiskuntamallilla on vahvuuksia, joista kannattaa pitää kiinni. Kaikille suomalaisille, myös uussuomalaisille on tarjottava mahdollisuudet kasvaa ja menestyä. Hyvin koulutettu ja terveellinen väestö on mitä paras voimavara yhteistä ja henkilökohtaista hyvinvointia ajatellen. Peruspalveluiden hyvä alueellinen saatavuus koko maassa edellyttää korkeata työllisyyttä ja hyvää taloutta - ja poliittista tahtoa. |
