Terveydenhuoltolaki

Uusi terveydenhuoltolaki, joka koskee kaikkien terveyttä astuu voimaan toukokuussa 2011. Lakia on kuitenkin tarkasteltava kokonaisuutena, jossa tarvitaan täydentävää uutta lainsäädäntöä. Sosiaalihuoltolaki pitää uudistaa ja tarvitaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon järjestämistä koskeva laki.

Kansanterveyslaki vuodesta 1972 myötävaikutti siihen, ett tiheä terveyskeskusten verkosto
täydensi sairaaloita ja loi hyvän pohjan kansanterveyden edistämiselle. Sen jälkeen onkin panostettu paljon terveydenhuollon ja sairaanhoidon saatavuuteen! Meillä on hyvin koulutettuja hoitajia ja lääkäreitä enemmän kuin koskaan, hoitotakuu on tullut jne. Suomalaisten odotettavissa oleva elinikä on kasvanut noin 10 vuotta viimeisen kolmekymmenen vuoden aikana.

Mutta tilastot paljastavat huolestuttavia piirteitä. Terveys on edelleen sidoksissa sosioekonomisiin taustoihin, koulutustasoon, tulotasoon sekä ammattiin. Alueelliset ja kuntakohtaiset ero ovat huomattavat.

Suuria haasteita on siis edessä. Kansanterveyttä on edistettävä ja väestöryhmien terveyserot poistettava, vanhustenhuoltoon on panostettava ja kehittyvän erikoissairaanhoidon mahdollisuuksia on hyödynnettävä.

On korkea aika viedä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito yhteiseen lainsäädäntöön ja integroida sosiaalihuolto terveydenhuoltoon. Ihmisten terveyteen vaikuttavat monet seikat ja eri sektoreiden yhteistoiminta. Tämän katsantokannan tulisi olla keskeistä kuntien strategioille, toimille ja resursseille, jotta kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia voitaisiin edistää ja ennaltaehkäistä sairaanhoidon tarvetta.

Yhä edelleen pitää paikkansa, että ihmisten terveyteen kannattaa panostaa. Ruotsin terveydenhoitolaitoksen tutkimukset osoittavat vakuuttavasti miten hyvä terveydentila yksittäisissä maissa, alueilla ja kunnissa vaikuttaa myönteisesti yleiseen kehitykseen.

Onnistuaksemme näissä pyrkimyksissä perusterveyden huollon asemaa ja terveyskeskusten statusta on nostettava. Terveyskeskusten palvelujen on oltava kaikkien käytettävissä. Siihen laki tähtääkin. Se on myös ainoa tapa turvata terveyskeskuslääkäreiden saatavuus. Terveyskeskuksissa tarvitaan suurempia ja kannustavia työtiimejä. Lain mukaan perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoidon perustasoa ja sosiaalihuoltoa voidaan lähentää toisiinsa vahvoissa terveyskeskuksissa ja pienissä sairaalayksiköissä.

Laki tarkoittaa, että julkisten terveyspalvelujen hoitopaikan valinnanmahdollisuus lisätään. On toivottavaa, ettei valintaoikeus tyhjennä terveyskeskuksia maaseudulla ja harvaan asutuilla seuduilla eikä aiheuta ruuhkautumista kaupunkikeskuksissa.

Laissa on lasten ja nuorten terveyden kannalta tärkeitä säännöksiä neuvolatoiminnasta, kouluterveydenhuollosta ja opiskelijaterveyden huollosta. On varmistettava, että nuoret tulevat kuulluiksi ja otetuiksi huomioon. Kouluterveydenhuollon säästötoimenpiteet ovat varsin lyhytnäköistä terveyspolitiikkaa.

Myös työttömille pitää järjestää mahdollisuus ennalta ehkäiseviin ja työkykyä edistäviin tarkastuksiin ja terveydenhuoltopalveluihin.

Tämä laki edellyttää kuntien seuraavan asukkaidensa terveyttä kokoamalla tietoja ja raportoimalla eri väestöryhmien terveydentilasta. Tällä tavalla saadaan käyttökelpoisia indikaattoreita pidemmän tähtäyksen toimenpiteitä ja suunnittelua varten. Yhteisen terveydenhuollon potilastietorekisterin saaminen tulee olemaan erinomaisen tärkeä.

Laissa on kunnianhimoisia tavoitteita, mutta terveysviranomaiset ja -tahot eivät pysty ihmeisiin. Kaikessa politiikassa, kaikilla hallinnonaloilla on otettava huomioon sosiaali- ja terveysvaikutukset.

Voimme itsekin vaikuttaa suuresti terveydentilaamme. Sitä on rohkaistava osana terveyden edistämistyöstä. Terveellinen väestö, joka jaksaa ja viihtyy työelämässä, on mitä paras voimavara yhteistä ja henkilökohtaista hyvinvointia ajatellen.