|
Vasaregionens samarbetsdelegation - Vaasanseudun yhteistyöneuvottelukunta 8.6.2009
Hyvät ystävät ja yhteistyökumppanit! Bästa vänner och samarbetspartner! Kokoonnumme aikana kun talouskriisi ennustaa epävarmuutta ja ongelmia mitä työllisyyteen ja kunnallistalouteen tulee. Tämän joudumme toteamaan omissa kunnissamme, kun ensi vuoden ja tulevien vuosien tulo- ja menoarvion kehykset on hyväksyttävä. Se heijastunee myös tähän selvitystyöhömme ja aikanaan tehtäviin johtopäätöksiimme. Mutta tällaisista haasteista huolimatta meidän on nähtävä mahdollisuutemme tällä seudulla. Viittaan Kunnallisalan kehittämissäätiön aluetutkimusohjelman raporttiin. Siinä todetaan, että Suomen aluerakenne on muuttunut yhä kasijakoisemmaksi ja usean indikaattorin osoittavan, että samantyyppinen kehitys jatkuu. Suurimmiksi voittajiksi ennustetaan yliopistokaupungit - seutuineen: Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Oulu ja Vaasa. Merkittävimpinä tekijöinä asutuksen keskittymiselle ovat työpaikkojen ja palveluiden sijoittuminen kasvukeskuksiin. Mutta tutkimus osoittaa myös, että historia ja tulevaisuuden odotukset vaikuttavat väestömuutoksiin. Tämä kuulostaa hyvältä ja vahvistaa käsitystämme, että täällä on kehitysmahdollisuuksia ja menestystekijöitä. Korkeakoulut ja muut koulutuslaitokset takaavat osaamista - ja voivat yhteistyössä elinkeinoelämän ja työnantajien kanssa edistää työvoiman rekrytointia. Elinkeinoelämä on vahva, ei vähiten energia- ja ympäristöteknologiassa. Seudun työttömyys on maamme alhaisin, Vaasassa 7,3, koko maassa 9,5. Vapaa-ajan ja kulttuurin palvelut ovat hyvätasoisia ja kansainvälistyminen on edennyt hyvin. Tämä tilanne ei ole syntynyt itsestään. Se on pitkälti määrätietoisen työn tulos, eri tahojen yhteistyön tulos. Se on maksanut paljon. Ja se maksaa paljon edelleen. Nyt on kysymys siitä, kuinka pystymme käyttämään tätä hyväksemme, jalostamaan ja kehittämään sitä ja kasvattamaan sen arvoa koko seudun hyväksi. Ajankohtaiset selvitykset - päivän aihe - antanevat meille apua siihen, kuinka kehitämme parhaiten tätä seutua, tätä aluetta. Hyvät ystävät! Tänään selvitysnaiset Anita Niemi-Iilahti ja Siv Sandberg joukkoineen tulevat esittämään varsin mielenkiintoisia ja tärkeitä selvityksiä ja näkemyksiä tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista. Kuunnelkaamme ja seuratkaamme avoimin mielin! Toivotan kaikille antoisaa päivää!
|