Kansankirkon tulee olla kaikille avoin

Kirkonpenkit ammottavat yleensä tyhjyyttään. Vain juhlapyhinä ja erityisissä kokoontumisissa kirkot ovat täynnä väkeä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteivät seurakuntalaiset välittäisi kirkostaan. Tämä käy ilmi reaktioista kirkkoa ja homoseksuaalisuutta koskevan TV-keskustelun jälkeen. Alustavien tietojen mukaan noin 30 000 jäsentä on eronnut seurakunnastaan vastalauseena ohjelmassa esitetylle tuomitsevalle asenteelle seksuaalisesti poikkeavia kohtaan. Kaikkein eniten protestoitiin suurissa kaupungeissa ja Etelä-Suomessa. Vähiten Pohjanmaalla, Kainuussa ja Ahvenanmaalla.  Nykyään kirkosta eroavien naisten osuus on suunnilleen yhtä suuri kuin miesten.

Mutta suuri massa välittää kirkostaan ja jää kirkon jäseneksi. Miten he näyttävät tämän jää nähtäväksi. Jatkuuko keskustelu kirkon sanomasta, ihmiskäsityksestä ja tehtävistä? Miten jäsenet osallistuvat tuleviin vaaleihin? Yrittävätkö tyytymättömät vaikuttaa kirkkoonsa ja seurakuntaansa sen sijaan että he kääntävät sille selkänsä?

Itse olen varttunut tavallisessa pohjalaisessa kodissa, jossa kirkon arvot ovat olleet itsestään selviä. Kirkko on edustanut turvallisuutta ja toiminut kokoontumispaikkana tärkeissä yhteyksissä. Keskellä kylää. Näin monet meistä ajattelevat, vaikka me emme niin aktiivisesti ilmaise sitä. Emme tee sitä pelkästään ajatellen itseämme, vaan myös ihmisiä ympärillämme. Tästä olemme myös valmiita maksamaan veroa.

Jää nähtäväksi miten viime päivien kohu vaikuttaa kirkon asenteisiin jäsenkuntaansa kohti. Tuleeko niistä suvaitsevaisempia vai konservatiivisempia? Itse toivon liberalisointia, kuten on tapahtunut asenteissa naispappeja kohtaan. Tämän sanon kunnioituksella kirkon omaa sanomastaan, ihmiskäsityksestään ja tehtävistään tekemää tulkintaa kohtaan. Kuitenkin puheet kansankirkosta merkitsevät, että kirkon tulee olla avoin kaikille. Eikä vähiten niille, jotka eniten tarvitsevat tukea ja apua. Sellaisen kirkon ja kotiseurakunnan minä haluan. Siksi vastasin myöntävästi kysymykseen tulisiko homoseksuaalisten parien saada Herran siunaus, vaikka kirkon omaa näkemystä vielä selvitetään.

Voidaan havaita jonkin asteista uustulkintaa asenteissa samaa sukupuolta olevia pareja kohtaan. Piispainkokouksessa viime keväänä homoseksuaalisuutta ei enää määritelty synniksi, ja homojen kanssa voidaan rukoilla. Kolmannes papeista tukevat samaa sukupuolta olevien oikeuksia kirkolliseen vihkimiseen.

Kirkko tarjoaa jäsenille paljon muuta kuin sielunhoitoa tänä päivänä. Ajatellaan vaikka lapsi- ja nuorisotyötä, diakoniatyötä ja vanhuksille ja vähävaraisille tarjottavaa apua ja tukea. Tämä maksaa. Sen vuoksi on erittäin huono asia jos jäsenmäärä ja verotulot pienenevät.

Marraskuussa on kirkolliskokouksen aika. Samoin seurakuntavaalit 14. marraskuuta, joissakin seurakunnissa myös 15. marraskuuta. Suuri osa ehdokkaista on uusia ja historiallista on, että 16 vuotta täyttäneet saavat äänestää. Se on rohkea valinta evankelis-luterilaiselta kirkolta pyrkimyksenä aktivoida nuoria. Toivokaamme, että tämä nostaa äänestysprosenttia merkittävästi. Aktiivisen kansankirkon puolesta!
Viime vaaleissa se oli 14.5.